Risuveljet on tehnyt vaativaa puunkaatoa jo vuodesta 2011. Toimintaa pyörittää koulutettu puunhoidon ammattilainen Jouni Kvist. Jouni on metsuri ja suorittanut arboristin ammattitutkinnon vuonna 2018. Toimialueena Karkkila, Vihti ja Lohja. Sopimuksen mukaan Uusimaa.

Soita 0407367682 tai ota yhteyttä jounikvist@hotmail.com

Puunkaato

Puunkaato rakennetussa ja ahtaassa ympäristössä on usein erittäin vaativaa työtä. Ammattitaitooni ja osaamisalueeseeni kuuluvat suorakaadot, kiipeilykaadot ja erikoiskaadot nostokoria apuna käyttäen. Kiipeilykaadoissa ja nostokoria apuna käytettävissä kaadoissa puu voidaan kokonaisuudessaan poistaa halutun kokoisina paloina jolloin voidaan säästää ympäristöä ja ympäröivää aluetta. Melko useasti homma vaatii arviointikäynnin kohteessa jonka pohjalta pystytään selvittämään työn vaatimukset, asiakkaan toiveet ja suunnittelemaan paras toteuttamistapa työn suorittamiseksi.

Pöllien halkominen

Lisäpalveluina pöllien halkominen koneellisesti polttopuiksi ketterästi paikan päällä tehtynä.

Puunhoito ja istutus

Kauttani saat arboristin, eli puunhoitajan palvelut - kuten latvusten pienennysleikkaukset ja -tuennat sekä puiden istutuksen

Runkojen ja oksien poisvienti

Tarvittaessa käytetään mönkijää peräkärryineen runkojen ja oksien poiskuljetuksessa, joka säästää kohteen piha-alueita.

Muut palvelut

Oksien haketus, kantojen jyrsintä, erilaiset tontti- ja taajamahakkuut.

Esimerkkejä hinnoittelusta

Mitä ammattilaisen suorittama puunkaato maksaa? Hinnoittelu on aina tapauskohtaista, mutta tässä muutamia toteutuneita esimerkkejä:

Tapaus 1: Asiakkaalla tarve kaataa yksi keskikokoinen puu pihapiiristä. Kaadon voi suorittaa yksin suorakaatona (eli siihen ei tarvitse apumiestä eikä kiipeämistä). Työ tarjottiin hintaan 130€ + alv, sisältäen myös karsimisen ja pätkimisen. Matkakustannuksia ei tässä tapauksessa tarvinnut huomioida, koska työ tapahtui lähistöllä.

Tapaus 2: Asiakkaalla on kaksi puuta, jotka molemmat ovat ahtaassa paikassa rakennuksien välissä. Puut on kaadettava kiipeilykaatona. Ilmaisen arviokäynnin jälkeen sovimme urakkahinnan 400€ + alv, sisältäen kaikki kustannukset.

Hintoihin vaikuttaa työn haastavuuden lisäksi myös kohteen sijainti, joten olethan aina yhteydessä niin saat meiltä arviokäynnin jälkeen kirjallisen tarjouksen. Työmme ovat kotitalousvähennyskelpoisia sekä vastuuvakuutettuja. Voimme tarjota työt myös tuntihinnoiteltuna.

Kotitalousvähennys ja vastuuvakuutus

Laskumme perustuu puhtaasti tehtyyn työhön, joten se on 100% kotitalousvähennyskelpoinen. Lisäksi toimintamme on vastuuvakuutettua.

Tilaa ilmainen arviokäynti

Voit olla yhteydessä alla olevalla lomakkeella, sähköpostilla tai puhelimitse.

Yhteystiedot

Risuveljet on Tmi Jouni Kvist
0407367682 / jounikvist@hotmail.com
Y-tunnus: 1247124-8

Ahmoontie 26
03400 Vihti


© Tmi Jouni Kvist

Kiitos

Kiitos viestistäsi. Olen yhteyksissä mahdollisimman pian.